ENGLANTILAINEN TÄYSIVERINEN

Historia

Ennen kantaoreja

Yleensä täysiverisen historian kerrotaan alkaneen siitä kun kantaoriit tuotiin Englantiin 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa, mutta laukkahevosjalostusta oli maassa jo aiemmin. Keskiajalta on säilynyt muistitietoja laukkakilpailuista ja kuninkaat ovat pitäneet talleissaan "juoksijoita" jo 1100-luvulta alkaen. Jo tällöin maahan tuotiin hevosia lähinnä Espanjasta ja pohjois-Afrikasta. Myöhemmin hevosia tuotiin Italiastakin. Myös itämaisia hevosia väitetään tuodun Brittein saarille ristiretkien ajoista alkaen.

Stuart-kuninkaat Henrik VIII:stä (hallitsi 1509-47) alkaen kasvattivat talleissaan erityisesti laukkakisoihin tarkoitettuja hevosia. Nämä olivat lähinnä sekalaisia risteytyksiä itämaisten, espanjalaisten, irlantilaisten ja skotlantilaisten gallowayden kesken. Edelleen kuitenkin kiistellään siitä, käytettiinkö risteytyksiin gallowayta ja muita paikallisia hevosia vai luotiinko täysiverinen pelkästään itämaisten hevosten pohjalta. Ensimmäinen vaihtoehto lienee kuitenkin todennäköisempi ja yleisemmin esitetty.

Stuarteista innokkain hevoskasvattaja lienee ollut Kaarle II (hallitsi 1660-85). Hän tuotti maahan pari sataa itämaista hevosta, suurimmaksi osaksi oreja, mutta joukosta löytyi myös paljon hyviä tammoja. Näitä tammoja merkitään sukutauluissa nimellä Royal Mare. Kaarle II:n aikaansaannosta on myös Newmarketin nousu laukkaurheilun keskukseksi, hänen itsensäkin tiedetään osallistuneen Newmarketin kilpailuihin.

Kantaoriit

Jokaisen nykyisenkin täysiverisen suvusta tulee löytyä joku rodun kantaoreista: Byerley Turk, Darley Arabian tai Godolphin Barb (tai G. Arabian). Nämä oriit tuotiin Brittein saarille 1600-1700-lukujen vaihteessa.

Näiden orien lisäksi täysiverisen syntyyn vaikutti useita muitakin itämaisia oreja, mm. Akaster Turk, Belgrade Turk, Bloody Shouldered Arabian, Cullen Arabian, Curwen's Bay Barb ja Lister Turk. Lisää kantaoreista ja orilinjoista löytyy Bloodlines.netistä

Rodun vakiinnuttaminen ja kantakirja

Jo Godolphin Barbin aikoihin jalostustoiminta alkoi olla määrätietoista eikä enää sattumanvaraisten astutusten varassa. Jokainen jalostukseen käytetty hevonen oli joutunut todistamaan kykynsä kilparadoilla. Sukutaulujen merkitys kasvoi pikkuhiljaa.

Rodun voidaan katsoa vakiintuneen vuoteen 1791 mennessä, jolloin James Weatherby julkaisi johdanto-osan täysiveristen kantakirjaan, General Stud Bookiin. Varsinainen kantakirja ilmeistyi vuonna 1808.

1800-luku

Vielä Eclipse (s. 1764) oli ns. vanhan tyypin kilpahevonen, rakenteeltaan melko järeä. Tällöin kilpailumatkat olivat usein pitkiä, neljästä jopa kahteentoista mailiin (6.4-19.3 km). Ratsastajan ja varusteiden yhteispaino oli usein miltei 80 kiloa. Näillä matkoilla tarvittiin kypsää ikää, kestävää rakennetta, suurta kokoa ja kestävyyttä.

Mutta 1700-luvun loppupuolella täysiveristen kasvatus alkoi muistuttaa enemmän ja enemmän liiketoimintaa ja tuloksia piti saada nopeammin. Nuorten hevosten laukkakilpailut yleistyivät. Matkoja lyhennettiin nuorille hevosille sopiviksi. Tämä vaikutti myös jalostukseen siten, että alettiin pyrkiä tietoisesti nopeasti kehittyviin juoksijoihin, jotka pärjäisivät radalla jo kaksivuotiaina. Sitkeys ja pitkien matkojen kestävyys ei ollut enää yhtä tärkeä ominaisuus kuin aiemmin.

Rotu kehittyi nykyisen kaltaiseksi 1850-lukuun mennessä. 1750-luvulta 1850-luvulle rodun keskisäkäkorkeus kasvoi 15 senttiä ja nopeusennätyksiä tehtiin usein. Sen jälkeen ei rotua ole enää pystytty kehittämään nopeammaksi.

© Hevosmaailma.net
Kirjoittaja: S. Tähkämö (www(at)hevosmaailma.net)
Tiedosto luotu 2003-09-02
Muokattu viimeksi 2008-12-14
Sivu kuuluu Hevosmaailma.net-sivustoon