Virtuaalihevonen - A virtual horse

WHITE SPEEDSTER

Pääsivu

PÄIVÄKIRJA

8.4.03
Viime aikoina Speedy on ollut jokseenkin innoton ja väsyneen oloinen. Olin jo kovasti huolissani, pelkäsin, että vanhaa herraa alkaa vahnuus painamaan, mutta sitten huomasin, että se tiputtelee aika paljon kauroja karsinaansa. Tarkastuskäynnillään oleva eläinlääkäri tutki hampaat ja löysi suusta hammaspiikin, joka sitten raspattiin pois. Lisäksi lääkäri määräsi ylimääräisen annoksen vitamiineja ja kivennäisiä.
Ja tulokset näkyvät: Speedy on yhtä täynnä energiaa kuin kisa-aikoinaan.

13.3.03
Aivan upea ilma ulkona, ellei kamalaa tuulta olteta huomioon. Päätin lähteä Speedyn kanssa maastoon ratsastamaan, Speedyllä kun ei ole tapana hätkähtää tuulestakaan.
Speedykin oli sitä mieltä, että ilma on niin hieno, ettei liikuntaa pidä evätä keltään. Niinpä se juoksutti minua aikansa pitkin tarhaa ennen kuin antoi kiinni. Sidoin Speedyn puomiin ja harjasin sen huolella. Koko harjauksen ajan poika töni minua ystävällisesti, ihan kuin sanoen: "Jos nyt kuitenkin pistäisit vähän vauhtia siihen touhuun, kun pitäisi päästä menemään jo!" Satulan ja suitsien lisäksi laitoin suojat ja kumibootsit jalkoihin. Lopuksi otin vielä falabellaoriimme Rikun suitsiin ja liinan päähän mukaan lenkille.
Lenkki meni rauhallisissa merkeissä, Speedy oli oma pirteä itsensä, mutta pysyi käsissä ja Riku tepasteli kiltisti Speedyn oikealla puolella. Emme Rikun takia laukanneet paljoa, mutta ravailtiin sitten sitäkin enemmän. Muistin virkistämiseksi teimme muutamia lisäyksiä ja kokoamisia sekä sulkuväistöä ravissa.
Tallilla olikin sitten kova homma harjata ja siistiä ensin Speedy ja sitten pestä hionnut Riku. Tämän urakan jälkeen totesin vielä, että Speedyn varusteet kaipaavat pesua.

31.1.03
Pahuksen kylmä tänään! Speedy odotteli tallissa hermostuneen oloisena, joten päätin laittaa sen kuitenkin tarhaan loimi päällä. No, tarhaan päästyään ja pakkasen kovuuden todettuaan Speedy pisti pystyyn yksityisen rodeoshow'n: se kirmaili häntä pystyssä pitkin tarhaansa ja heitteli sellaisia pukkeja, että kiitin onneasi etten ollut selässä. Katselin sitä riekkumista jonkin aikaa ja totesin, ettei kukaan uskoisi hevosen olevan jo yli kahden kymmenen.
Vajaan tunnin verran Speedy sai päästellä höyryjä tarhassa, mutta sitten aloin säälimään sitä ja otin sisälle. Iltapäivällä harjasin Speedyn, laitoin suojat ja juoksutusvarusteet ja lähdin maneesiin juoksuttamaan. Speedyllä oli edelleen virtaa enemmän kuin laki sallii ja juoksuttamisesta ei tahtonut tulla mitään pojan vain hyppiessä joka suuntaan. Päästin sen lopulta vapaasti laukkailemaan maneesiin ja rakentelin vielä pienen esteenkin hypättäväksi.

Ylös



Copyright 2002 V. Lee
Luotu 17.12.2002