Virtuaalihevonen | A Virtual Horse

BDJ ANTONINA

Hoitajan päiväkirja

Ma 17.2.03
Leudossa säässä poljin tallille hoitelemaan Antoninaa. Tamma oli vielä sisällä, rouskutteli heiniään ja sulatteli kaurojaan. Antonina katseli minua ja nuuskaisi kättä, mutta alkoi taas syömään. Otin tamman riimun sen naulakosta ja laitoin sen päätään puistelevan tamman päähän jotenkuten. Riimunnaru napsahti kiinni ja lähdettiin kovalla tempolla ulos. Tammalla oli hiukan energiaa joten turvauduin laittamaan riimun leuan alta.
Antonina kirmasi tarhassa, joten minä hain kottikärryt ja aloin puhdistamaan tammuskan karsinaa. Kovin likainen se ei ollut, mutta hain silti lisää kuiviketta. Puhdistin vielä vesikupin moskista. Menin sitten satulahuoneeseen ja löysin Antoninan harjat koristaan. Ajattelin puhdistaa ne ja niin teinkin ;) Illalla saavui uudelleen tallille. Hain Antonina sisälle laitettuani iltasapuskat kuntoon. Tamma totteli säyseästi ja söi nopeasti kauransa. Otin Antonina käytävälle seisomaan. Tamma kuopi kärsimättömästi, mutta rauhoittui kun aloin harjaamaan sitä. Tyttö oli piehtaroinut tarhassaan, joten lumipaakkuva oli siellä sun täällä karvassa kiinni. Harjasin ne irti juuriharjalla. Sitten otin pehmeämmän harjan ja harjasin kainalot kunnolla, sillä tamma ei oikein kovasta harjasta tykännyt. Pölyharjan kanssa menin melko nopeasti kiiltävän talvikarvan läpi, mutta huolellisesti. Jaloissa ei niin paljon "likaa" ollut, mutta harjasin nekin. Kavioissa oli taas niin mukavia tieroja joten niitä sai hakata kaviokoukulla jonkin aikaa, että tammakin hermostui. Vielä lopuksi harjasin Antoninan kauniin pään ;) Tamma yritti kovasti pitää päätän ulottumattomissa, mutta minä pitkänä likkana ylsin x) Kun Antonina oli harjattu, laitoin tytön takaisin karsinaansa yöpuulle.
t.Jaana

Ti 18.2.
Antonina hyppeli jo tarhassaan, kun saavuin tallille. Puhdistin, tälläkertaa likaisen, karsinan ja purutin uudestaan. Ruokakupinkin pesin ja järjestelin harjat uudelleen ;) Hain sitten Antoninan ja laitoin käytävälle odottamaan. Harjasin tyttösen huolellisesti melkeimpä jokaisella harjalla ja hakkasin tierat pois jaloista. Sitten hain Antoninan satulan, asetin sen pehmeästi tamman selkään, suoristin satulahuovan ja kiinnitin satulavyön löysälle. Mittasin jalustimetkin jo valmiiksi. Lämmitin tamman kuolaimet mukavemman tuntoisiksi ja suitsin vastahakoisen tamman. Kiristin sitten satulavyön, kypärä päähän ja kentälle. Antonina hyppeli innoissaan ja pääsin jotenkuten kiipeämään sen selkään. Kävelytin tai no puoliksi juoksutin tammaa kentän ympäri ja kun alkulämmitelyt olivat ohi nostin pehmeän ravin. Tamma puri kuolaintaan hermostuneena, ravasimme pari kierrosta ja annoin sen sitten laukata hiljaa. Suunnan vaihto ja sama uudelleen. Koitin sitten pohkeenväistöä, sitä tamma meni jotenkuten, mutta tempon lisäyksistä ei oikein meinannut tulla mitään. Tunnin päästä talutin tamman sisälle. Otin varusteet pois ja vein ne omille paikoillee, pesin tietenkin kuolaimet. Antoninalle annoin leivänkannikan. Harjasin ensin kostuneen karvan juuriharjalla ja sitten pehmeillä harjoilla, kavioihin ei ollut tarttunut mitään joten laitoin tamman takaisin karsinaansa. Puhdistin vielä harjat ja lähdin kotiin.
t.Jaana

ke 19.2.
Keväinen ilma jälleen, kun saavuin tallille. Antonina oli vielä sisällä syömässä kaurojaa, olin tullut aika aikasten. Kun tamma oli kauransa ja heinänsä syönyt laitoin sille riimun päähän ja napsautin narun kiinni. Antonina tuli vauhdilla karsinasta ulos, melkien jäin alle ;] Pihalla tamma pyöri ja tepasteli minkä kerkesi ja tarhaan päästyään se ryntäsi suoraan pukkilaukkaan. Palasin talliin ja siivosin tamman karsinan. En tänään tuonut sinne kuiviketta, sitä oli ihan sopivasti. Vesikupista otin sinne eksyneet kaurat ja muut roskat pois. Menin sitten tallihuoneeseen ja järjestelin siellä Antoninan tavaroita yms. Päivemmällä hain rauhoittuneen Antoninan tarhastaan ja laitoin käytävälle odottamaan. Tamma alkoi heti kuopimaan, mutta läpsäytin sitä nopeasti lapaan, se loppetti heti. Harjasin lumipaakut pois juuriharjalla pitkästä talvikarvasta, sen jälkeen pölyharjalla ja viimeiseksi pehmeällä harjalla. Nyt tamman karva kiilsi hyvin ;) Jalkojakin innostuin harjaamaan, ja tamma pysyi ihmeellisen rauhassa. Pään harjaus ei Antoninan lempijuttuja ole. Irrotin riimun kaulalle ja harjasin varovaisesti vastustelevan tamman pään ;) Kavioiden puhdistus sujui hyvin, pikkaisen takasessa tamma vastusteli, mutta se puhdistettiin kyllä. Hain satulahuoneesta Antoninan satulan ja sovitin sen sopivaan kohtaan. Kiristin satulavyön vielä löysälle ja hain suitset. Lämmitin kuolaimia jonkin aikaa ja laitoin suitset tamman päähän. Kiristin hihnat ja satulavyön, kypärä päähän ja maastoon. Antonina oli känkkäränkkä päällä, joten pidin ohjia hiukan kireämmällä. Tamma säikkyi olemattomia asioita ja liikkui jännittyneesti. Kun saavuimme pitkälle tien pätkälle annoin tamman laukata niin lujaa kuin se halusi, vedet siinä tulivat silmiin ;) Kierreltiin jossain maastossa ja palattiin reilun tunnin lenkin jälkeen tallille. Antonina oli nyt rauhallinen ja seisoi rauhassa käytävällä kun hoidin sen kuntoon. Laitoin sille ohuen loimen vielä tarhaan. Illalla tulin ottamaan Antoninan sisälle. Otin loimen pois kun tamma oli syönyt ja harjasin sen karvan vielä pehmeällä harjalla.
t.Jaana

to 20.2.
Antonina oli tarhassa riehumassa kun saavuin tallille. Siivosin tamman karsinan ja toin sinne taas pikkaisen kuiviketta. Kello ei ollut vielä paljoa joten menin satulahuoneeseen ja innostuin rasvaamaan Antonin suitset, kuolaimet hinkkasin kiiltäväksi oikein kunnolla :) Harjat puhdistin mahdollisimman hyvin ja järjestelin taas, aikani kuluksi. Kello lähenteli kolmea joten hain Antonina tarhasta ja laitoin käytävälle seisomaan. Tamma kuopi heti kun hain sen harjat, mutta lopetti kun käskin. Harjasin hellästi juuriharjalla koko rungon ja sitten pölyharjalla. Pehmeällä harjalla vetäisin nopeasti ja päänkin siinä sivussa. Kavioiden puhdistuksessa Antonina jaksoi taas temppuilla, mutta pikkutaistelujen jälkeen sen luovutti. Laitoin satulan kohdalleen, suoristin huovan ja kiristin vyön löysälle. Suitse tamma antoi laittaa kunnolla päähänsä. Kiristin vyön, kypärä päähän ja menoksi. Menimme nyt kentälle, sillä sää oli vielä aurinkoinen ja leuto. Kiersin pari kierrosta käynnissä ja annoin sitten laiskaksi vetäytyneen tamman ravata. Teimme voltteja ja serpentiinejä ravissa ja sitten hengähdimme vähän. Nostin laukan ravin kautta ja annoin tamman laukata pari kierrosta. Tein sitten vaihtoja ja samoja kiemuroita kuin ravissakin. Vasen laukka sujui vähän tahmeasti, joten menimme sitä enemmän, vaikka tamma panikin vastaan. Tunnin kouluharjoittelun jälkeen vein Antoninan sisälle ja hoidin sen tarhakuntoon. Laitoin sille vielä ohuen hikiloimen päälle ja päästin vielä tarhaan. Illalla tulin hakemaan Antoninan sisälle ja annoin sille sen oman määrän ruokaa. Hikiloimen otin pois ja harjasin kevyesti pehmeällä harjalle sen kiiltävän ja paksun talvikarvan. Suukko turvalle ja lähdin kotiin.
t.Jaana

pe 21.2
Tamma oli ulkona kun saavuin tallille. Kävin moikkaamassa tammaa, joka saapui heti luokseni. Se oli jo oppinut tuntemaan ääneni :D Menin talliin ja puhdistin rutiinin omaisesti tamman karsinan ja puhdistin myös vesi- ja ruokakupit. Laitoin harjalaatikon valmiiksi käytävälle ja hain tamman sisälle. Nyt Antonina oli energisellä päällä ja liikkui kokoajan levottomasti käytävällä. Se oli piehtaroinut tarhassa juuri, joten hännässä ja harjassa roikkui suvilumesta tulleita paakkuja. Selvitin harjan ja hännän heti aluksi ja harjasin sitten pöluharjalla huolellisesti joka paikasta. Pehmeällä harjalla menin samat "reitit" kuin pölärillä. Jalat harjasin nopeasti ja tunnustelin vuohiskuopat. Päätä harjatessa huomasin Antonina poskessa haavan, se oli ilmeisesti tullut kahakassa toisen hevosen kanssa. Hain satulahuoneesta desifiointi ainetta ja puhdistin haavan. Se ei ollut kovinkaan suuri eikä se vuotanut verta, mutta laitoin siihen sitten vielä salvaa päälle. Kaviot olivat taas yhtä tuskaa puhdistaa, tamma nyki kokoajan jalkojaan irti, enkä saanut tieroja kunnolla pois. Mieleeni juolahti että lähtisin ratsastamaan Antoninalla ilman satulaa! Laitoin innoissani suitset tamman suuhun ja kypärän tiukasti päähän. Talutin tamman läheisen puomin luo ja kiipesin sen avulla tamman selkään. Antonina ihmetteli aluksi että mihinkä se satula oli unohtunut ja jännitti selkäänsä, mutta rentoutui kun käveltiin jonkin aikaa tiellä. Käveltiin maastossa puolisen tuntia ja tultiin sitten takaisin tallille. Puhdistin kaviot vielä kunnolla ja vein tamman tarhaan. Pesin kuolaimet ja vein varusteet paikoilleen. Illalla kävin vielä ottamassa Antonina sisälle ja ruokkimassa sen.
t.Jaana

la 22.2.
Tosi aurinkoinen aamu ja päivä. Antonina ravaili pihalla, joten menin siivoamaan sen karsinan. Toin sinne lisää kuiviketta. Hain sitten tamman sisälle ja harjasin sen paksun ja kiiltävän talvikarva huolellisesti pitkin vedoin. Häntä oli taas sotkussa ja lumipaakuissa, joten selvitin senkin ajan kuluksi. Kavioita puhdistaessa huomasin että toinen etukavion kenkä oli löystynyt. Kiristin sitä hieman oma-aloitteisesti ja näyttihän tuo sitten pysyvän paikoillaan. Sovitin satulan tytön selkään, suoritin huovan, mittasin jalustimet ja kiristin satulavyön löysälle. Lämmitin kuolaimet ja laitoin suitset tamman päähän. Kypärä päähän ja pihalle. Kiristin siellä vyön ja nousin selkään. Tamma oli nyt rauhallisella päällä, melkeimpä unelma :) Käveltiin hiljaiseen ja lumiseen maastoon kaikessa rauhassa. Lunta oli kasaantunu joillekkin poluille niin paljoen ettei edes viitsitty lähteä niitä tutkimaan. Ravailtiin ympäri maastoa ja laukattiinkin kun sopiva kylätien tuli vastaan. Oikein mukava maastoretki. Tunnin kuluttua saavuimme takaisin, Antoninan karva oli hiukan kostunutkin. Otin siltä varusteet pois tallissa ja harjasin tamman pehmeällä harjalla läpi. Kavioissa ei ollut paljon mitään ja kenkäkin näytti olevan paikoillaan. Laitoin vielä loimen sen tytön päälle ja vein tarhaan. Pesin kuolaimet tallissa ja puhdistin harjat, lopuksi vielä varusteet omille paikoilleen. Mittasin illaksi valmiiksi kaurat ja vein heinät karsinaan odottamaan. Illalla kävin hakemassa Antoninan ja pari muuta hevosta sisälle ja ruokin ne.


t.Jaana su 23.2.
Viimeinen päivä. Puhdistin Antoninan karsinan hitaasti ja pesin vielä ruoka- ja vesikipot. Hain tamman apeana tarhasta ja laitoin seisomaan käytävälle. Se alkoi heti kuopimaan kun han harjoja, mutta kun palasin se vain seisoi siinä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Harjasin talvikarvan aluksi juuriharjalla, pitkin ja vakain vedoin. Sitten pehmeällä harjalla ja viimeiseksi pölyharjalla. Jalat harjasin hitaasti ja huolellisesti, tunnustelin vuohiskuopatkin. Pään harjauksessa Antonina yritti kohottaa päänsä korkeuksiin, mutta minä pitkänä tyttönä sain harjattua sen jotenkuten. Kun puhdistin kaviot tamman kenkä oli korjailtu paikoilleen tiukasti. Tieroja oli taas mukavasti, mutta sain melkeimpä kaikki koputeltua pois kaviokoukulla. Sunnuntai, en mennyt enään ratsastamaan, iltapäivä oli jo pitkällä, joten vein tamman vielä hetkeksi pihalle. Laitoin iltasapuskat kuntoon. Illalla tulin vielä laittamaan Antoninan sisälle ja autoin tuomaan muitakin sisälle. Viimeinen taputus ja suukko turvalle. Hei hei!
t.Jaana



Copyright 2002 Marinka
Luotu 12.8.2002