Hannu (kukaan ei tiedä miksi ori nimettiin Hannuksi) tuli Marineaan suoraan Marokosta. Ostimme niin sanotusti sian säkissä, olimme nähneet vain kuvia ja videoita oriista ja teimme ostopäätöksen niiden perusteella. Ei olisi pitänyt: ori oli viisivuotiaana melkein täysin käsittelemätön, suitsiin ja satulaan se on totutettu, mutta siinä kaikki. Loimi oli vähintäänkin hevosia syövä ameeba, vesiletku kuristajakäärme, traileri musta aukko, samoin maneesi. Työmaata siis riittää.
Hannu on ilmeisesti kasvanut isommassa hevoslaumassa, koska se ei reagoi juuri mitenkään muihin hevosiin, katselee vain uteliaana. Edes kiimassa olevat tammat eivät saa sitä tolaltaan.
Ratsastukseenkin Hannu oli jotenkuten opetettu meille tullessaan, mutta vaihteita oli tasan kaksi: käyntiköpöttely ja kiitolaukka. Pohkeita annettaessa se säntäsi täyteen vauhtiin ja kun pidätti hieman, niin Hannu pysähtyi niille sijoilleen.
Vähitellen Hannu on tottunut Suomen tallioloihin ja arkipäivän rutiineihin. Samoin ratsastuksen kanssa, se on alkanut vähitellen ymmärtää, ettei siltä vaadita täyttä kiitolaukkaa tai vaihtoehtoisesti äkkipysähdystä. Vaihdot askellajista toiseen sujuvat nykyisin jo nätisti, vaikka joskus laukannosto saakin aikaiseksi kiitokaahotusta. Helppojen kouluratsastusluokkien vaatimat asiat alkavat olla kutakuinkin hanskassa ja esteitäkin Hannu hyppii mielellään. Askellajit eivät kuitenkaan ole parhaat mahdolliset, käynti ja varsinkin ravi ovat melko lyhyitä ja jäykkiä, laukka sen sijaan on melko hyvä, nopea ja ketterä.
