| |
Gilles de Beauregard VH13-041-0001
|
© M.V.A |
|
HistoriaaAloimme etsiä hyvälaatuista perchenhevosoria, kun meillä oli kiva tamma, mutta sille sopivia oreja ei löytynyt sitten alkuunkaan. Olimmehan tehneet hevoskauppaa Ranskassa ennemminkin ja tunsimme sieltä useitakin luotettavia hevoskauppiaita. He kaikki myivät ei-oota. Ratsuja löytyisi, erittäinkin laadukkaita puoliverisiä oli tarjolla kuin meren mutaa. Laukkahevosiakin olisi, puhtaita täysiverisiä, arabeja ja AQPS:iä, nuorta, vanhaa, siitoksessa jo kyntensä näyttänyttä, radoilla pärjänneitä. Entäs ravuri? Olisi hyväsukuisia ranskalaisia, jotkut varsat kovista jenkkioreista, eikö sellainen olisi hyvä? No... ei. Jätimme edustajalle toimeksiannon etsiä meille hieno ori tai mieluummin useampi, joita voisimme tulla itse katsomaan. Kolmen viikon hiljaisuuden jälkeen (luulimme edustajan lähteneen livohkaan) alkoi tapahtua: hän oli löytänyt meille useampiakin oreja ympäri maata, jotka olisivat kaupan tai ainakin neuvoteltavissa. Auto alle ja traikku perään, olimme toiveikkaita, kyseisellä edustajalla oli tunnetusti silmää hevosille. Ja totta tosiaan! Tarjolla oli monta hevosta ja sen verran laadukkaanoloisiakin vielä, että saatoimme alkaa nirsoiksi. Katselimme pitkän aikaa erästä isokokoista kolmivuotiasta, valtionsiittolan kasvattia, mutta lopulta valinta päätyi pienen, mutta tunnetun ja erinomaisena pidetyn tilan kasvattiin, Gillesiin. Eikä ole muuten kaduttanut pätkääkään. LuonneGilles, kotioloissa tutummin Kiljunen (nimi ei ole enne, se nyt vain tuli kun meistä kukaan ei oikein hallitse tuota ranskan ääntämistä), voi vaikuttaa tosi pelottavalta. Onhan se iso ja massiivinen ja vielä ori. Eikä näytä pysyvän hetkeäkään paikoillaan vaan tanssii kevyesti kuin keiju. No, kevyesti kuin tonnikeiju, siinä kun tämmöinen massa heiluu, saattaa heilua vähän muutakin, kuten tallin seinät tai mannerlaatta. Älä koskaan luota pelkkään ensivaikutelmaan. Kiljunen on mitä nössöin mamman kultamuru. Ärähdä sille vähän tiukempaan äänensävyyn, niin se putoaa polvilleen pelästyksestä ja häpeää mokaansa seuraavan viikon. Siis: vaikka onkin ori, tämän käsittelyssä ei ole mitään vaikeuksia, tottelee ajatusta ja seuraa perässä kuin koira. Ja sen minkä se heiluu, se tekee aina niissä rajoissa kuin ihminen antaa. Pirteä otus se kyllä on, ei mikään pystyyn nukahtanut liimakavio, joten minusta sen voi antaa heilua sen verran mikä ei ole haitaksi. Jo pelkkä tuikea katse Kiljusen suuntaan saa sen palaamaan takaisin ruotuun heti kun on tarvis. Arvata siis voi, millainen tämä on työhevosena tai vaikkapa kärryjen edessä. Niin, umpiluotettava, tekee nöyrästi kaiken mitä pyydetään. Taputus kaulalle ja muutama kehuva sana saa tämän olemaan mieliksi vielä kaksi kertaa enemmän. En ole ehkä ikinä nähnyt näin kiitoksella toimivaa hevosta. Miinuspuolena tulee sitten se, että omaa järkeä tai itsesuojeluvaistoa ei ole yhtään, joten ihmisen on oltava hereillä varsinkin maastossa. Kiljunen vetää kuormansa ja itsensä vaikka suoraan suonsilmään, jos ei muuta komentoa tule. Työhevosena Kiljunen on siis mainio, vaikkakin idiootti, mutta se kelpaisi kyllä sirkukseenkin. Kun kerrankin sattuu tällainen lapanen kohdalle, niin pitäähän siitä ottaa kaikki ilo irti ja katsoa, mihin kaikkeen se oikein taipuu. Kiljuselle on opetettu muun muassa ratsastuksen perusteet. Se on kuulkaa mahtava fiilis istua tällaisen tankkerin selässä, lonkat nyt on vähän kovilla ja persus, kun herran rungon ympärille ei mahdu yksikään satula. Mutta moiset pikkuharmit kyllä unohtuvat pehmeässä kyydissä, ravi on yllättävän tasaista ja laukka aivan mahtavaa, kun yksi laukka-askel kantaa metritolkulla ja tanner tömisee niin että katsojilta rapisee paikat hampaista. Niin ja kaikenlaisia temppuja on tullut opetettua, poniagility on so last season, meillä harrastetaan muhkuagilityä. Minkä ketteryydessä häviää, sen näyttävyydessä voittaa. Vielä kun jossain pääsisi treenaamaan näitä turnajaisjuttuja, niin tässä olisi siihenkin sopiva kopukka. Ehta keskiajan ritariratsu, joka kantaa oman haarniskansa, kaksi hampaisiin asti haarniskoitua ritaria, kaikki kymmenen pelastettua linnanneitoa ja varmaan vielä sen lohikäärmeenkin. Jos nyt hoitamisesta pitää sanoa sananen, niin sen voi arvata: helppo. Kiljunen on kyllä niin leppoisa kaveri, ettei toista! Kaikki harjaamiset, kengitykset, ell:n toimenpiteet, varusteiden pukemiset ja riisumiset, pesut, lastaukset sun muut sujuvat kuin vettä vain. Vaikkei Kiljunen juuri huomionkipeyttään huutele, kyllä se silti näyttäisi tykkäävän huomiosta ja siitä että joku puunaa ja paijaa. Se onkin ihan hyvä, koska ori on intohimoinen mutakylpijä ja valkoinen väritys nyt ei anna mitään anteeksi.
Astutukset
Sukutaulu
SukuselvitysIsä Gaston de Beauregard on ikivanhan Beauregardin linjan jatkajia, samanniminen maatila on ollut jo kauan tunnettu hyvien työhevosten kasvattajana. Gaston de Beauregard on hyvin tyypillinen beauregardilainen hevonen: rakenteeltaan moitteeton, ei liioitellun raskas, ei kovin korkea, luonteeltaan loistava, hyvin liikkuva, kantakirjattu korkein pistein, sittemmin tehnyt töitä maatilalla ja astunut siinä sivussa valikoituja tammoja. Isänisä Viconte de Beauregardista voisi sanoa oikeastaan samaa kuin pojastaan. Nämä ovat käyttöhevosia, hyväluonteisia, nöyriä ja hyvärakenteisia, mutteivät liian massiivisia. Viconte on kuitenkin poikkeus siinä mielessä, että se astui pari kautta valtionsiittolassa ja koska se oli suosittu ori, sillä on paljon jälkeläisiä Ranskassa. Isänemä Amoreuse de Beauregard on beauregardilaiseksi tammaksi melko isokokoinen, useimmat niistä ovat alle 163-senttisiä, mutta Amoreuse on 165-senttinen. Toisaalta sen isä onkin ulkopuolinen ori, melko korkea ja massiivinen, joka on kuitenkin nähty hyväksi parantamaan Beauregardin kasvatteja. Amoreuse on ollut suosittu siitostamma, se on varsonut kymmenkunta varsaa, joista yli puolet on lähtenyt kotitallista maailmalle. Emä La Cidonen suku on varsin poikkeuksellinen, sen isä on amerikkalainen ori, hirvittävän korkea ja todella massiivinen. Kuitenkin sen rakenne on hyvä ja luonne samoin, joten se on tuonut mukavasti uutta verta Beauregardin hevosiin. Itsekin isokokoinen La Cidone onkin jättänyt, paitsi isoa kokoa, myös hyvää rakennetta. Ikävä kyllä se ehti varsoa vain kolme kertaa ennen kuin menehtyi vuosi Gillesin syntymän jälkeen kaksosvarsojen synnytykseen. Varsoista toinen selvisi, joten La Cidonella on neljä elossa olevaa varsaa. Emänisä Knightvalley's Grandeur on siis amerikantuonti, muhkea, musta ori. Se ei ole koskaan tiettävästi ollut työkäytössä, vetänyt lähinnä erilaisia vaunuja näytöksissä ja ollut jättiläismäinen maskotti. Luonteeltaan se sopii näihin hommiin kuin nenä päähän, se on järkähtämättömän rauhallinen ja ystävällinen. Se tuotiin Ranskaan siitosoriiksi ja se on jättänyt varsin paljon varsoja. Sen varsat ovat arvostettuja suuren kokonsa ja massiivisen, mutta korrektin rakenteensa, sekä hyvän luonteensa takia. Lisäksi Grandeurilla on takanaan niin monta amerikkalaista sukupolvea, että sen voidaan katsoa olevan Ranskassa jo hyvin erisukuinen kuin maan omat percheronit. Emänemä Helice Bellreuse on pienikokoinen, tiivis ja erittäin voimakas tamma. Sen luonteessa on kuitenkin kuulemma ollut sanomista, se oli äreä, ajoittain jopa vihainen ja lisäksi vielä valikoiva työkaverinsa suhteen. Heliceä ei voitu noin vain valjastaa pariin kenen tahansa viereen, sillä oli ne tietyt lempikaverit, joiden parina työnteko sujui ja muiden kanssa nahisteltiin niin ettei töistä tullut mitään. Luonteen takia sitä ei käytetty jalostuksessa kovinkaan paljon, mutta luonne ei ole suuremmin periytynyt varsoille.
Kisat
Päiväkirja
26.1.2013
14.2.2013
16.12.2014
3.7.2015 |