"Myytävänä vanhoja, minulle palautuneita kasvatteja. Osa syntynyt jo 2000-luvun alussa."
"Jos tahdot tästä tammasta itsellesi jälkeläisen, voit ottaa kasvattilistaltani minkä tahansa, millä ei sivuja ole."
"Tämän tamman omistaja on unohtanut tammansa. Myyn sen (vain sinulle). Tiedot löytyy tamman vanhoilta sivuilta."
"Tämä ori on erityisen hyväsukuinen, mutta sen omistaja lopetti sen ennen kuin se ehti kilpailla kunnolla, joten voit ottaa tämän ja herättää uudelleen henkiin."
"Myytävänä varsa, isä: TOSI KOVA ORI (s. 2001), emä: TOSI KOVA TAMMA (s. 1999) kasvattaja: minä."
Jos tämä kuulostaa sinusta tutulta, on aika painaa jarrua ja miettiä hieman. Kuinka voit olla varma, että myytävä hevonen ei ole jo jollakulla toisella? Kasvattajat myyvät usein vanhoja kasvattejaan, jopa jo kuolleita. Näiden ostossa tulee olla erityisen varovainen, sillä aina ei voida olla täysin varmoja hevosen omistusoikeudesta. Tässä artikkelissa paneudun siihen, mitä ongelmia kuolleen tai kadonneen hevosen kauppaamisessa on, sekä mietin perusteluja vanhalinjaisen hevosen käytölle jalostuksessa.
Kasvattaja myy unohdetun kasvattinsa eteenpäin. Hetken aikaa menee hyvin, kunnes entinen omistaja tulee vaatimaan osaansa hevosesta. Nämä kasvattajat vaikeuttavat virtuaalihevosten kauppaa, sillä myös rehellisesti toimivia kasvattajia on. Jopa suoraa varastamista on nähty, jo useampia vuosia. Vasta viime aikoina tästä on alettu puhua.
Nykyään korostetaan todella paljon kasvattajan vastuuta ja oikeuksia. Oikeudet ovat selvät olleet tähän asti: kasvattaja saa ottaa kasvattinsa takaisin, mikäli se on selvästi unohdettu, kadonnut tai jopa kuollut. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää, että uusi toimintamalli on, että kasvatin saa ottaa takaisin, jos sen omistaja on ennenaikaisesti hevosen lopettanut. Se, mikä tässä kohtaa tarkoittaa ennenaikaista, on tulkinnanvaraista. Ehkä sillä ei ole riittävät meriitit lopetushetkellä, tai ehkä kasvattajaa alkaa harmittamaan hevosen myynti ja kasvattaja päättää, että haluaa siitä ainakin jälkeläisiä vielä.
Jos kasvattajalla on oikeuksia hevoseen, on hänellä myös velvollisuuksia. Ei voida olettaa, että hevosen omistaja on vain kynnysmatto, joka kohottaa kasvattajan mainetta. Periaatteessahan asian pitäisi mennä niin, ettei myyntihetken jälkeen kasvattajalla enää oikeuksia hevoseen ole, vaikkei raha varsinaisesti liikukaan. Kasvattajalla on vain hevosen ostajalta saatu lupaus, ja jos lupausta ei pidetä, kasvattaja yleensä katsoo oikeudekseen ottaa kasvatin takaisin. Helpommalla näistä tilanteista selviäisi, jos kasvattaja unohtaisi koko omistussuhteen kasvattiinsa ja hyväksyy, että kasvatti kuuluu nyt jollekulle toiselle. Kasvattajalla on varmasti mahdollisuus hankkia samasta yhdistelmästä toinenkin jälkeläinen tarvittaessa, ja jos ei ole, ei ole syytä myydä kasvattia, jollei siitä oikeasti tahdokaan luopua. Totta kai kadonnut hevonen harmittaa kasvattajaa, mutta ennen sen takaisin tuomista olisi hyvä tarkoin miettiä, onko "takaisinotto-oikeus" kuinka perusteltua juuri siinä tilanteessa. Kasvattajan tulisi ottaa huomioon myös kasvattinsa omistaja, eli henkilö, joka mahdollistaa hevoskaupan ja jopa tuo tunnettavuutta kasvattajalle.
Suurimmat ongelmat tulevat silloin, jos hevosen myyjä tahallaan tai vahingossa myy eteenpäin kasvattinsa, joka kuuluu jollekulle toiselle. Suoraa välinpitämättömyyttäkin on ollut havaittavissa. Näissä asioissa on vain kasvattajan sana vastaan entisen omistajan sanaa. Yleensä riita ratkeaa kompromissiin, mutta aina silloin, jos se ei ratkea, oletetaan hevosen kuuluvan kasvattajalle. Hevosen omistajalla ei edelleenkään ole oikeutta omaan hevoseensa. On väärin omistajaa kohtaan, että kasvattaja myy hänelle hevosen, vaikka kasvattaja sitten pidättääkin itsellään oikeuden ottaa hevosen takaisin. On silmänlumetta antaa ostajan uskoa omistavansa hevosen, jos niin ei oikeasti ole.
Ulkopuolisen silmin kertaalleen kuolleiden hevosten myynti näyttää jopa pakkohuutokaupalta. Miksi herättää henkiin kuollut hevonen ja vielä myydä eteenpäin? Entä kuka näin saa tehdä? Tälle asialle ei taida olla mitään yleistä sääntöä, sillä asia on vaikea. Kasvattaja saattaa kiintyä kasvatteihinsakin, ja joskus vanhoissa suvuissa on oikeita helmiä. Usein kasvattaja tavoittelee henkiin herättämisellä nostalgisuuttakin, joka tiettyyn rajaan saakka onkin oikein mukava asia. Usein tätä perustellaan vanhojen sukujen vaalimisellakin.
Joissain tilanteissa herättämällä vanhoja hevosia henkiin, ei vaalita vanhoja sukuja, vaan ikäloppuja hevosia. Olisi hyvä perustella itselleen tarkoin, miksi juuri tietty hevonen täytyisi herättää uudelleen eloon. Vuosiluku sukutaulussa ei välttämättä ole hirveän painava peruste. Vanha sukulinja saattaa tuoda tuoreempaan sukuun yhdistettynä linjaan lisäenergiaa, mutta hevoskasvatus virtuaalimaailmassa on mennyt ihan syystä eteenpäin paljon viime vuosina. Vanhasukuisilla hevosilla saattaa sukutauluistaan löytyä ikäviäkin yllätyksiä. Itselläni on FWB-tamma, jolla suvussaan mm. appaloosaa 1990-luvun loppupuolella. Reaalimaailmassa, jossa jotkin kantakirjat on suljettu vasta viime vuosina, tällainen kömmähdys noin pitkällä sukutaulussa ei tekisi tammastani sekarotuista, mutta virtuaalimaailmassa suvut tunnetaan usein kymmenienkin polvien taakse. 2000-luvun alkuvuosina syntyneille hevosille kannattaa tehdä todella tarkka sukututkimus ennen kuin määrittää niille oikean jalostuksellisen arvon. Reaalimaailmassahan ei olisi mahdollista käyttää jalostukseen satavuotiasta suomenhevostammaa, jonka isän emän kohdalla sukutaulussa lukee tuntematon.
Kasvattajan kannalta palkitsevinta on nähdä onnistunut linja. Tällainen saattaa olla esimerkiksi sukutaulu, jonka varrelta löytyy niin omia kasvatteja, kuin esimerkiksi yhteistyökumppaneiden hevosia. Hevosjalostuksesta voidaan puhua vasta siinä vaiheessa, kun ollaan luotu jotain uutta. Pelaamalla vanhojen hevosten kanssa, jatketaan siitä, mitä joskus tehtiin, ja harkitusti tällainen saattaakin olla onnistunut linja. Onnistunut linja voi olla myös linja, joka tursuaa uutta verta. Joskus tällainen linja yhdistettynä vanhaan sukuun, on kuin lottovoitto. Kuitenkin virtuaalihevoskasvatus, oli suvut pitkiä tai lyhyitä, uusia tai vanhoja, vaatii kasvattajalta pitkäjänteisyyttä ja pitkäjänteisyys tarkoittaa usein vuosien työtä jonkin linjan parissa.
On olemassa tapauksia, joissa kuolleen hevosen käyttö on jopa perusteltua edellyttäen, että hevonen pysyy kuolleena. On olemassa nk. ”pakasteet”, eli hevosen elinaikana otetaan hevosesta talteen sukusoluja myöhempää käyttöä varten ja pakastetaan. Nykytekniikka ja tietämys mahdollistaa jopa tamman alkion pakastamisen. Näitä tietoja on menestyksellä käytetty myös virtuaalimaailmassa, ja tämä on suositeltavin tapa käyttää vanhaa hevosta.
Mikäli kasvattaja ei pysty löytämään netistä dokumenttia oman kasvattinsa tilanteesta, oletetaan yleensä, että se on kadonnut. Tällöin yleensä kasvattaja voi ottaa kasvattinsa takaisin ja kaupata. Kuollutta hevosta ei kuitenkaan ole mitään syytä kaupata eteenpäin, sillä vaikeudeksi näiden hevosten kanssa tulee esimerkiksi rekisteröiminen. Hevonen on jo rekisteröity kuolleeksi, ja näin ollen uusi omistaja ei sitä voi todellisuudessa omistaa. VRL:n hevosrekisterissä tosin voidaan tehdä muutoksia ja merkitä hevonen uudelleen eläväksi, mutta millä perusteella tämä on järkevää, voi pelaaja itse päättää.
Toimintamalleihin olisi syytä kiinnittää huomiota. On varmasti muitakin tapoja saada kasvatistaan edes se yksi jälkeläinen, vaikka kasvatti itse olisi jo kuollut. Ehkä kasvattajankin kannattaisi kiinnittää huomiota myyntiehdoissaan siihen, että saa kallisarvoisesta kasvatistaan tarvittaessa varsan ottamatta kasvattiaan takaisin. Ehkä olisi aika jopa miettiä virtuaalipelille uusia sääntöjä hevosten henkiinherättämisestä ja kasvattajan oikeuksista. Vaikka tämä on virtuaalimaailma, ei mikä tahansa ole mahdollista. Ainakaan reilulla pelillä. Nämä ovat kuitenkin siinä mielessä hankalia asioita purtavaksi, että pelaajat eivät tahdo virtuaalitalleiluun kovin tiukkoja sääntöjä, ja onhan toki kasvattajallakin oikeus turvata oma selustansa.
© Aavistus