Vippos nro 01-2011

Pääkirjoitus 01-2011

Korskea uho siitä, että tammikuun puoleen väliin mennessä saisimme uuden Vippoksen numeron ulos, osoittautui katteettomaksi. Onneksi virtuaalimaailma on siitä kiva paikka, että täällä kaikki ovat jatkuvasti tauolla, lomalla tai muuten vain myöhässä, joten yhden Vippoksen myöhästyminen ei haittaa ketään. Toivottavasti. Se oikea elämä, tuo väljähtynyt klisee ja tekosyy, jonka piikkiin on kiva panna kaikki myöhästelyt ja leväperäisyydet on iskenyt myös Vippoksen päätoimitukseen, niin ikävältä kuin se kuulostaakin.

Tässä vaiheessa tuleekin mukaan muut ihmiset. Yhtä virtuaalilehteä ei saada kokoon yhden tai edes kahden ihmisen voimin, vaan lehteen tarvitaan aktiivisia kirjoittajia jatkuvasti. Muutama oma-aloitteisesti aktiivinen kirjoittaja on lähetellyt toimitukseen (jonka tavoittaa edelleen osoitteesta vtionic@gmail.com, mailin otsikossa olisi hyvä lukea jo heti Vippos) artikkeleitaan. Sattumaa tai ei, mutta tämän kuun aihepiiri taitaakin olla yleinen piponhölläys ja hyvät käytöstavat. Näillä siis sopisi mennä eteenpäin, rakkaat kanssaharrastajat.

Palatakseni vielä siihen oikeaan elämään: vietän tällä hetkellä hyvin ansaittua (ette osaa arvatakaan miten hyvin ansaittua) lomaa ja Suomen talvi tarjoaa parastaan. Puhtaat lumihanget, auringonpaiste, pikkupakkanen ja lähes tyyni ilma houkuttelevat ulos ja vain vaivoin sain nyt päkistettyä tämän Vippoksen numeron julkisuuteen ennen häipymistäni ulkoilmaan. Suosittelen muillekin.

- Virginia

© Sirpa 2010, vtionic(at)gmail.com
Tiedosto luotu 2010-10-20
Vippos on käsittelee täysin virtuaalisia hevosia ja kaikki sivuilta löytyvä on mielikuvituksen tuotetta
This site is a part of horse SIM-game, nothing described on this site should not take as a real-life information