Vippos nro 11-2010
Henkilöhaastattelu: kun terskinhevoset veivät mukanaan
Henkilöhaastattelu-palstan alkajaisiksi haastattelija haastatteli itseään. Tässä siis mietteitä virtuaalisesta hevoskasvatuksta yhden virtuaaliheppailijan osalta.
Jostakin se kaikki alkoi
Tutustuin virtuaalihevosiin vuoden 2000 ja 2001 vaihteessa kymmenvuotiaana. Ensimmäinen virtuaalitalli, jonka parissa viihdyin hyvin pitkään, oli Emmin Shettistalli. Ehkä joku toinenkin muistaa sen, siellä nimittäin pyöri hyvin monta ihmistä hoitamassa shetlanninponeja, se toimi monta vuotta ja oli erittäin hieno talli noihin aikoihin, kun suurin osa virtuaalihevostelijoista oli varhaisteini-iässä ja nettisivujen teko koodauksineen hyvin harvan valistuneen tietotaitoa.
Olen kasvattanut terskinhevosia hyvin pitkään ja hartaasti, mutta päädyin niiden pariin aivan sattumalta. Halusin ostaa oman hevosen, jotta saisin toimia Emmin Shettistallilla hoitajan viran lisäksi myös yksityisen hevosen omistaja (ajatelkaa miten coolia!). Siispä ostin joltain jo kauan sitten unohtuneelta tallillta keksityn hevosen myytävät hevoset- sivulta, jolla oli nimi ja pari perustietoa. Nykypäivänä näitä kutsutaan tuontihevosiksi, silloin ne olivat pakollista täytettä, koska jokaiselta hienolta tallilta tuli löytyä myytävät hevoset -sivu. Tämä hevonen oli sattumalta rodultaan terskinhevonen, enkä ajatellut asiaa sen kummemmin sillä hetkellä. Jonkin päästä halusin tehdä tällä tammalla varsan, koska se oli coolia, ja ensimmäinen terskikasvattini syntyi vuonna 2002. Kului kumminkin vuosia ja Emmin Shettistalli lopetti, ennen kuin siirsin kaikki tämän kyseisen terskitammani Stellan varsat omaan talliini, ja päätin aloittaa rodun kasvatuksen.
Stellan varsoilla on isinä täysiverisiä arabianhevosia, koska en silloin löytänyt yhtäkään oikeaa terskinhevosta, ja ajatellin rotujen olevan vähän niinkuin serkkuja, kutsutaanhan terskinhevosta joskus terskinarabiksikin. Oikeasti terski kuitenkin on ihan oma rotunsa, jonka juuret alkavat 1920-luvun Neuvostoliitosta. Oma kasvatustoimintani lähtikin käyntiin tuomalla pari omaa tuontihevosta.
Virtuaalista hevoskasvatusta
Ratkaiseva tapahtuma terskinhevosille tapahtui, kun se hyväksyttiin Virtuaalisen Laukkajaoksen viralliseksi laukkaroduksi vuoden 2007 tienoilla. Tämä johti suosion ja kannan nopeaan kasvuun. Tänäpäivänä tallissani Cendarlessa seisoo neljäpolvisia hevosia joiden neljännessä polvessa on tammani vuosien takaa, Ch Stella (YLA2, ktk-III)
Kasvatukseni pyörii vanhjen hevosten ja linjojen ympärillä, mutta mukaan on tullut viime aikoina yhä enemmän uusia harrastajia tuontihevosineen, joilta saa loistavaa, tuoretta hevosmateriaalia. Totuushan on, että liian pienissä piireissä hevoset yksinkertaisesti loppuvat kesken, kun kaikki ovatkin jo sukua kaikille.
Virtuaalihevosten kanssa on loistavaa se, että ne eivät kärsi, jos ne unohtaa täysin viikoksi, kuukaudeksi tai vuodeksi (myönnän, olen itse kadonnut täysin täältä 9 kuukauden ajaksi vuonna 2006), ne ottavat vastaan aina yhtä iloisina, kun ne joskus satut muistamaan. Tällaisen pitkäjänteisen puurtajan, joka ei heti halua heittää pyyhettä kehään, hermoille kyllä käyvät sitten sellaiset tuuliviiri-ihmiset jotka aloittavat jotain ( - terskinhevosten kasvatuksen - ) mutta kiinnostuksen loppuessa, tai kun joku ei sujukaan niin helposti kuin piti, jättävät sen sikseen. Ja sitten nämä ihmiset jättävät domainin maksamatta, jolloin hevosten sivut katoavat, tai palauttavat kasvatin (vaikka sivuillani lukee, etten halua kasvatteja takaisin - en myy hevosia, jotka ovat elintärkeitä sukulinjoilleni tai muuten, joten omistaja saa tehdä niiden kanssa mitä lystää), tai jättävät näyttelyt kesken, tai mitä vain, mikä toiselle tuntuu tärkeältä.
Totuushan on, virtuaalihevoset eivät periytä jälkeläisilleen mitään muuta kuin suvun (pois luettuna kaikki tarkoin säännöin rajatut pelit ja periytymissysteemit), joten tätä voidaan pitää yhtenä keskeisenä tekijänä kasvatuksessa. Itse tykkään myös etsiä kuvia, kirjoittaa luonteita ja kilpailuttaa hevosia, näin hevoset saavat vähän enemmän olemusta ja kasvatus enemmän mietittävää - jos yhdistän koulu- ja estehevosen, mitä varsasta tulee, jos yhdistän pienen laukkahevosen suureen vaunuhevoseen, minkälaiset kuvat varsalle voin etsiä ja niin edespäin. Tähän varmasti vaikuttaa se, että olen vannoutunut Yleislaatuarvostelu-fani sen alkuajoista asti, ja nykyään sen pitäjä. YLA arvioi hevosia kokonaisvaltaisesti, joten rakennekuvan puuttumisen voi korvata hyvällä luonteella, tai lyhyen suvun kisatuloksia keräämällä. Kaikki päättyy kumminkin aina vanhempiin - minkä hevosen kanssa voin tehdä varsan, että suvut sopivat yhteen, laukkahevosten sukuluokitus (vanhempien menestyksen perusteella voi hypätä ylemmälle kilpailutasolle) ja niin edespäin.
Cendarle nyt
Pari vuotta sitten olen ottanut uutena rotuna shagyat tallilleni, ja yritän pyörittää niiden kanssa pientä kasvatustoimintaa. On mukavan haasteellista tuoda kokonaan omat tuontihevoset, ja katsoa, mitä siitä syntyy. Nyt kahden vuoden jälkeen on syntynyt kaksi omaa kolmipolvista kasvattia. Tallini suojissa majailee myös kaksin kappalein eestinhevosia ja amerikanponeja, muistoja vuosien takaa, kun olen kasvattanut jonkin aikaa eestinhevosia tai omistanut heräteostoksena ostetun pilkkuponin, tutustunut rotuun ja halunnut säilyttää sitä virtuaalimaailmassa, edes kahden kappaleen verran. Terskinhevoset on roduista kuitenkin tärkein, että niistä luopuisin vasta viimeisenä. Nyt terskien tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta - rotu ei ole enää harvinainen virtuaalimaailmassa, jos käytetään mittapuuna vaikkapa määrää. Ja jos se minusta on kiinni, suunta jatkuukin tällaisena.
© Katja, katjaaikas@gmail.com
