ITALIALAISET HEVOSRODUT

Italian hevoskasvatus toimii hieman samalla periaatteella kuin Saksankin: ratsurodut pyritään yhdistämään yhdeksi ainoaksi roduksi, italianratsuhevoseksi. Vielä toistaiseksi eri linjojen välillä on eroja, mutta rodusta pyritään tekemään yhtenäinen.
FAO:n mukaan vuonna 1994 Italiassa oli 290 000 hevosta
Ratsurodut
Calabrianhevonen
Cavallo del catria
Cavallo del ventasso
Italianratsuhevonen
Maremmanhevonen
Murgenhevonen
Salernonhevonen
Sanfarellonhevonen
Sardinianhevonen
Sisilianangloarabi

Muut rodut
Apulianhevonen (Pugliese)
Avellinonponi
Bardianponi
Cavallo Pentro
Cremonese (kadonnut, sulautunut työhevoseen)
Italiantyöhevonen
Monterufolinponi
Napolinhevonen (kadonnut)
Pony dell'Esperia (Esperia Pony)
Samolaco
Sardinianponi
Tolfetana

Avellinonponi

Avelignese

Historia
Avellinonponia pidetään hyvin vanhana rotuna. Vaikka ensimmäiset viralliset tiedot rodusta ovat vasta vuodelta 1874, avellinonponin yhdennäköisyys haflingerin kanssa on osoitus vanhasta rotutaustasta. Näiden kahden rodun arvellaan polveutuvan muinaisesta roomalaisesta rodusta, josta käytetään nimeä avelinum-haflinger. Molempiin rotuihin on myös vaikuttanut arabiori El Bedavi. Nimensä rotu on saanut Avelengon alueesta, joka tuli Italian hallintaan vuonna 1918.

Rakenne
Avellinonponi muistuttaa paljon haflingeria, mutta on tätä suurempi ja rotevampi. Kylmäverisen piirteet ovat rodussa melko selkeät, mutta siitä huolimatta yleiskuva ei ole karkea.

Käyttö
Avellinonponi on aina ollut suosittu kuormajuhta Alpeilla ja myös muualla Italiassa. Vuoristorotuna se on erityisen varmajalkainen ja kestävä. Luonteeltaan rodun sanotaan olevan rauhallinen ja aulis. Avellinonponi on vieläkin suosittu Italiassa. Rotuyhdistyksen rekisteröimiä tammoja on useampi tuhat.


Kuvan antanut käyttöön
Pine Ridge Ranch

Bardianponi

ruots: Bardigiano
ital: Cavallo Bardigiano
Historia
Bardianponit muistuttavat asturianponeja ja exmoorinponeja. Nämä kaikki kolme rotua todennäköisesti polveutuvat kelttiläisponista. Kelttiläisponista luultavasti kehittyi roomalaisajalla ns. Abellinumin rotu, joka lienee bardianponin esi-isä. Bardianponiin on sekoittunut myös avellinonponeja ja sitä kautta hieman itämaista verta.

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana bardianponitammoja käytettiin paljon muulien kasvattamiseen ja bardia-muulit olivatkin ensiluokkaisia. Tämä kuitenkin vähensi huomattavasti puhtaiden bardianponien määrää. Toisen maailmansodan jälkeen rotua yritettiin elvyttää käyttämällä useiden eri rotujen oreja jalostukseen, mutta se osoittautui virheeksi ja jotkut alkuperäisen ponin piirteistä katosivat. Vasta vuonna 1972 perustettiin komitea, jonka tarkoituksena oli palauttaa vanhantyyppinen bardianponi ja nyttemmin siinä on onnistuttu.

Rakenne
Bardianponi on melko roteva rakenteeltaan eikä erityisen hienostunut. Ponileima on ilmeinen.

Käyttö
Bardianponia on aiemmin käytetty yleisponina, joka toimi maatiloilla työponina, kuormajuhtana, vetoponina ja ratsuna. Vuoristorotujen tapaan se on erittäin varmajalkainen ja kestävä. Luonteeltaan rotu on hyvä. Nykyisin bardianponeja voi nähdä vaellusratsuinakin.


(www.equus.nl)

Calabrianhevonen

Calabrese
Calabrianhevonen oli suosittu ratsu 1800-luvulla, mutta sittemmin sitä on risteytetty salernonhevosten ja täysiveristen kanssa niin, että puhdasverisiä calabrianhevosia on enää hyvin vähän.

Calabrianhevosen pää on kevyt ja kulmikas. Lapa on pitkä ja viisto, selkä voimakas ja lautaset hyvärakenteiset. Jalat ovat vahvat ja lihaksikkaat ja kaviot ovat usein erinomaiset. Calabrianhevosten sanotaan olevan eloisia, mutta oppivaisia ja sopivat niin yleisratsuiksi kuin kilparatsuiksikin.

Italianratsuhevonen

Kuten monissa muissakin maissa, Italiassa on alettu sulauttaa paikallisia ratsuhevosrotuja yhdeksi roduksi, italianratsuhevoseksi. Italianratsuhevonen polveutuu sardinianhevosta, sisilianangloarabista, maremmanhevosesta, salernonhevosesta ja sanfarellonhevosesta Jalostusyksilöitä on tuotu myös ulkomailta.
Italianratsuhevonen on vasta kehittymässä oleva rotu, jonka tyyppi vaihtelee huomattavasti. Tarkoituksena on luoda jalo ja monikäyttöinen puoliverirotu.

Mister Lui
(Petz.it: Cavalli)

Italiantyöhevonen (Tiro Pesante Rapido, Cavallo Agricolo Italiano)

Historia
Italiantyöhevonen kehitettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla. Ennen oman työhevosrodun luomista Italiassa oli paljon brabantinhevosia, joita risteytettiin paikallisiin tammoihin. Paikalliset hevoset koostuivat avellinonponeista ja niiden risteytyksistä. Brabantien ja paikallisten hevosten risteytykset eivät kuitenkaan olleet halutunlaisia, ne olivat liian hitaita ja raskaita. Maahan tuotiin perchenhevosia ja boulognenhevosia, mutta risteytettynä nämäkään eivät tuottaneet hyviä hevosia. Parhaimmaksi risteytysroduksi todettiin bretagnenhevosen kevyt ja hyväravinen postier-tyyppi. Näissä hevosissa oli melko paljon norfolk roadstereiden verta. Tuloksena oli voimakas mutta vireä työhevonen, joka oli hyväluonteinen.
Myöhemmin rotua kevennettiin hieman täysiverisillä, arabialaisilla ja hyväravisilla hackneyilla. Ensimmäisessä maailmansodassa rotu kärsi pahasti ja oli sukupuuton partaalla. Maahan tuotiin ardennienhevosia, percheroneja ja edelleen bretagnenhevosia.

Rakenne
Italiantyöhevoset muistuttavat rakenteeltaan esivanhempiaan bretagnenhevosia, mutta ovat jonkin verran kevyempiä. Muistona paikallisista esivanhemmistaan italiantyöhevosella esiintyy joskus joitain rakennevirheitä.

Käyttö
Italiantyöhevosten työkäyttö on huomattavasti vähentynyt koneellistumisen myötä. Niitä kuitenkin kasvatetaan edelleen paljon lihaksi.

Maremmanhevonen (Cavallo Maremmano)


Batone
Petz.it: Cavalli)
Maremmanhevosia ovat italialaiset karjapaimenet käyttäneet ja käyttävät edelleen. Ne kelpaavat myös työhevosiksi sekä armeijan ja poliisin käyttöön.

Maremmanhevosta ei ole jalostettu johdonmukaisesti ja hevosten tyyppi vaihtelee. Yleisesti ottaen maremmanhevonen ei ole kovin hyvärakenteinen tai kaunis, mutta sen sijaan ne ovat kestäviä, rauhallisia, monikäyttöisiä ja vähäruokaisia.
Lavat ovat pystyhköt ja säkä matala. Lautaset ovat vahvat. Jalat ovat hyväluustoiset ja nivelet ovat suuret ja kuivat.


( www.equus.nl)

Murgenhevonen (Cavallo Murgese)

Historia
Murgen alue Italiassa oli 1400-1600-luvuilla tunnettu hyvistä hevosistaan. Siellä kasvatettiin kahta tyyppiä: raskaampaa käytettiin työhevosena maatiloilla ja pienempi oli vuoristojen ratsu ja työhevonen. Hevoset polveutuivat napolinhevosesta ja niissä oli todennäköisesti myös avellinonponien ja muiden työhevosten verta.

1900-luvulle tultaessa pienempi tyyppi oli kadonnut kokonaan ja suurempikin oli harvinaistunut. Italian maatalousministeriö alkoi 1920-luvulla elvyttää rotua.

Rakenne
Nykyisin murgenhevoset ovat aikaisempaa raskasta tyyppiä kevyempiä. Rotu on tyypiltään lähinnä vankkatekoinen yleishevonen.

Murgenhevonen on luonteeltaan nöyrä ja sitä on helppo käsitellä. Niitä käytetään työhevosina, mutta myös vaunuhevosina sekä ratsuina. Rotua käytetään jonkin verran korkeaan kouluratsastukseen.


o. Paisiello 75/99
© Giorgio Soldi / Razza Cavallina delle Murge

Salernonhevonen (Salernitano)

Historia
Salernonhevosen historia alkaa 1780-luvulla, jolloin Napolin kuningas Charles III perusti Persanon siittolan. Tässä siittolassa luotiin pohja nykyiselle salernonhevoselle, jota tuolloin kutsuttiin persanonhevoseksi siittolan mukaan. Tosin jo tuolloin oli olemassa ilmeisen vankka paikallinen hevoskanta, joka polveutui napolinhevosista, paikallisista hevosista, espanjalaisista ja itämaisista hevosista. Näitä rotuja käytettiin salernonhevosen luomiseen. Tuloksena oli hieman espanjalaistyyppinen, laadukas ratsuhevosrotu.

Persanon siittola suljettiin 1800-luvun puolen välin jälkeen (1864 tai 1874) ja rodun lukumäärä alkoi vähentyä. Kiinnostus heräsi uudelleen vasta 1900-luvun puolella, jolloin Persanon siittolan jalanjälkiä jatkoi lähistölle perustettu Moresen siittola. Tuolloin rotu sai nykyisen nimensä ja siihen risteytettiin täysiverisiä sekä jonkin verran arabeja ja hackneyita. Täysiveriristeytykset johtivat rodun koon kasvuun ja laadun parantumiseen.

Tarkoituksena oli aluksi jalostaa erinomaisia valjakkohevosia mutta melko pian kiinnostus kääntyi laadukkaiden ratsujen kasvatukseen. Tässä erityisesti täysiveriristeytykset olivat omiaan. Myös Italian ratsuväki löysi rodun ja se oli aikansa varsin suosittu ratsuväenhevonen. Kun ratsuväki ei enää tarvitse hevosia, salernonhevosten määrä on vähentynyt ja vähenee ilmeisesti edelleen.

Rakenne
Salernonhevosen rakenteessa näkyy tänä päivänä selvä täysiverivaikutus, mutta se on tätä hieman raskaampi.

Käyttö ja ominaisuudet
Salernonhevonen on erityisen tunnettu hyppykyvystään ja kestävyydestään. Juuri nämä seikat tekivät siitä aikoinaan niin suositus armeijan hevosen ja vaikka nykyisin rotu on harvinainen, se on edelleen hyvin kyvykäs hyppääjä. Italialainen ratsastaja Raimondo d'Inzeo kilpaili menestyksekäästi kahdella salernonhevosella, Meranolla ja Posillipolla.

Salernonhevosen tulisi olla hyvä luonteeltaan, vaikka se onkin vilkas. Sitä käytetään kaikkiin ratsastuksen lajeihin eikä vain esteratsastukseen. Rotua käytetään myös italianratsuhevosen luomiseen.

Sanfarellonhevonen (Sanfratellonhevonen, Cavallo Sanfratellano)

Sanfarellonhevonen on kotoisin Messinan seudulta Sisiliasta. Rotu syntyi 1600-luvulla armeijaa varten tuoduista ranskalaisista hevosista. Myöhemmin rotuun risteytettiin hackneytä, lipizzaa, noniusta ja maremmanhevosta. Tällä vuosisadalla sanfarellonhevoseen on risteytetty täysiverisiä.

Hevoslaumat vaeltavat vapaana ja kiinniotettuja yksilöitä käytetään niin ratsuina kuin valjakoissakin. Nykyisin myös sanfarellonhevonen on hyvä kilpahevonen.

Sardinianhevonen (Sardinianangloarabi, Cavallo anglo-arabo-sardo, Anglo-Arabe Sarde)


o. Vidoc
© Petz.it

Sardinianponi

engl. Giara Pony
saks. Achetta, Giara Pferd
ital. Pony della Giara, Cavallo della Giara
Sardinianponi on hyvin vanha rotu, jotkin lähteet epäilevät sen olevan jopa pari tuhatta vuotta vanhaa alkuperää. Luultavasti se on ollut olemassa jo Rooman valtakunnan aikana. Aikaisemmin poneja käytettiin maatiloilla työaikana (muutama kuukausi per vuosi) ja sen jälkeen ne laskettiin loppuvuodeksi vapaiksi. Koneellistuminen teki nämäkin ponit tarpeettomiksi ja niiden määrä alkoi vähetä. Vasta 1970-luvulla paikalliset alkoivat kiinnostua villiponeista uudelleen, perustettiin kantakirja ja laumoista poistettiin rotumääritelmään sopimattomat yksilöt. Ponit elävät edelleen villeinä ja kerran vuodessa ne kootaan eläinlääkärin tarkastusta ja polttomerkintää varten ja osa poneista myydään. Sardinianponi tulee hyvin toimeen kotiseutunsa niukalla kasvillisuudella.

Rakenne Sardinianponi on yleiskuvaltaan pieni, jäntevä poni, jossa näkyy itämainen vaikutus ainakin jonkin verran.

Sisilianangloarabi

Sisilianangloarabi polveutuu Afrikasta tuoduista berberi- ja arabianhevosista sekä niihin risteytetyistä täysiverisistä. Rotu on menestynyt kilpahevonen.

© UISP
Lähdeluettelo
  1. Breed description: Giara Pony (verkkodokumentti). Department of Animal Breeding and Genetics, School of Veterinary Medicine Hannover. Viitattu 2005-10-09. Saatavissa http://www.tiho-hannover.de/einricht/zucht/eaap/descript/719.htm
  2. Cavallo della Giara (verkkodokumentti). FAO. Viitattu 2005-10-09. Saatavissa http://dad.fao.org/cgi-dad/$cgi_dad.dll/BreedEdit?3059,-1,m,eur,414
  3. Giara Pferd (verkkodokumentti). Jeannine & Olaf Manthey. Viitattu 2005-10-10. Saatavissa http://www.pferde-rassen.de/rassen/g/GiaraPferd.htm
  4. Pferderassen der Welt A (verkkodokumentti). Assi's Homepage. Viitattu 2005-10-06. Saatavissa http://www.astrid-ue.de/pferde/rassen/rassen_a.html
  5. Razze cavalli - Pony della Giara (verkkodokumentti). Agraria.org. Viitattu 2005-10-09. Saatavissa http://www.agraria.org/equini/ponydellagiara.htm
© Hevosmaailma.net
Kirjoittaja: S. Tähkämö (www(at)hevosmaailma.net)
Muokattu viimeksi 2012-09-11
Sivu kuuluu Hevosmaailma.net-sivustoon