TURKMEENINHEVONEN

Turkoman


Historia

Turkmeeninhevonen on ikivanha rotu, joka on elänyt kotiseutujensa aavikoilla satoja, ellei jopa tuhansia vuosia ja pysynyt samankaltaisena näihin päiviin asti. Turkmeeninhevonen on aina ollut arvostettu hevonen. Sitä on käytetty kilpahevosena nopeutensa takia.

Turkmeeninhevonen on tarunomainen hevonen, jo Aleksanteri Suuren kerrotaan tunteneen nämä hevoset yli 2000 vuotta sitten. Samoihin aikoihin Persian kuninkaalla Dareioksella uskotaan olleen 10 000 ratsukon ratsuväki, joka käytti turkmeeninhevosia.

Rotu tunnettiin Kiinassa asti, siellä näitä nimitettiin "verta hikoaviksi hevosiksi". Vuonna 126 e.a.a kiinalaiset hyökkäsivät nykyisen Afganistanin alueella sijaitsevaan Bathriaan saadakseen itselleen näitä hevosia. Myös skyyttalaisilla kerrotaan olleen turkmeeninhevosten kaltaisia ratsuja ajanlaskun alkuvuosisatoina.

1500-luvun kirjallisissa dokumenteissa turkmeeninhevosta kuvaillaan arabianhevosta suuremmaksi ja pitkäaskelisemmaksi. Sillä oli myös suurempi pää ja hoikempi rakenne kuin arabilla eikä se ollut yhtä jalomuotoinen.

Turkmeeninhevosta on käytetty monien rotujen jalostamiseen, ahaltek ja iomud polveutuvat siitä. Turkmeeneja on käytetty myös Neuvostoliiton alueen ulkopuolella, mm. trakehninhevosen kehitykseen vaikutti ori Turkmen Atti. Myös englantilaisen täysiverisen jalostuksessa on käytetty paljon turkmeeninsukuisia hevosia. Kuuluisin näistä, kantaori Byerley Turk ei tosin ollut puhdasrotuinen turkmeeni vaan siinä oli runsaasti arabialaista verta.

Nykyisin turkmeeninhevosen kasvatusta ei valvo mikään järjestö, mutta sitä kasvatetaan edelleen ainakin Iranin pohjoisosissa.


( Il Portale del Cavallo)

Byerley Turk
© Hevosmaailma.net
Kirjoittaja: S. Tähkämö (www(at)hevosmaailma.net)
Muokattu viimeksi 2011-10-31
Sivu kuuluu Hevosmaailma.net-sivustoon