Gidranit   

Konrad VH13-195-0006

MUISTOSIVU, kuollut 28.8.2022


© Klaudia

Basic information in English

Luonne

© Vibaja & Yukitora

Konradin tapasin ensimmäistä kertaa koulukilpailuissa, johon olin oman tammani kanssa osallistunut. Listoilla luki hevosten rodut erikseen ja yllätyin suuresti huomatessani että kyseinen ori olikin gidran. Menin hetkeä myöhemmin etsimään orin omistajan ja puhumaan tämän kanssa. Juttelimme hetken rodusta ja kysyin että onko ori jalostuskäytössä. Hän vastasi myöntävästi, mutta samalla mainitsi että aikoo myös myydä orin, koska hänen oma aikansa ei hevoselle riitä. Hyvä jos silmät päässä pysyivät ja suu loksahti auki kunnolla, teki mieli huutaa että "myyty!". Muutaman viikon kuluttua Konrad saapuikin meille, valmis kisapaketti olikin todella hyvä ostos.

Yleisesti Konna on hyväntuulinen herrasmies, joka nauttii kaikenlaisesta huomiosta ja työskentelystä. Rauhallinen käsiteltäessä, mutta ratsuna löytyy yhteistyötä ja sisua. Myös liikkeidensä ansiosta se ei ole kovin helppo ratsastaa, päätä siinä sitten onko se hyvä vai huono asia.

Käsiteltäessä ori pysyy paikoillaan kiltisti ja siirtyy vain, jos hoitaja pyytää. Konnan hoitaminen on erittäin helppoa ja nopeaa, sillä ori ei protestoi harjausta vastaan, vaan yleensä jopa nauttii siitä. Konna ei ole arka päänsä, vatsansa tai jalkojensa suhteen, eikä se hätkähdä, vaikka hoitaja harjaisikin hieman kovemmalla otteella ja painaisi enemmän saadakseen lian irtoamaan. Myös kavioiden putsaaminen sujuu helposti ja nopeasti. Varusteiden laitossakaan ei ilmene ongelmia, sillä Konna pysyy kiltisti paikoillaan kuin suolapatsas, eikä luimista korviaan edes satulavyötä kiristettäessä. Taluttaessa Konna kulkee reippaasti ihmisen jäljessä, ei pysähtele turhaan, eikä edes mene mukaan, vaikka muut lähistöllä olevat hevoset hölmöilisivät tai kutsuisivat sitä luokseen kimeällä hirnunnalla.

Myös muiden hevosten seurassa esimerkiksi laitumella Konna on totaalinen kaikkien kaveri. Se tulee toimeen kaikenlaisten lajitovereidensa kanssa, koska oriit eivät oikeastaan pidä herraa uhkana itselleen ja tammat tykkäävät tästä kiltistä ja valoisasta herrasmiehestä. Konna ei mene mukaan muiden hevosten kahinoihin, haasta riitaa tai joudu itse koskaan ryöpytyksen kohteeksi.

Ratsuna herra on hyvinkin yhteistyöhaluinen toveri, joka työskentelee mielellään. Opetettu kuuntelemaan painoapuja hyvinkin tarkasti, joten ori on hyvä opetus mestari niille jotka haluavat panostaa pitkälle koulussa. Kulkee hyvässä tuntumassa ja ori toimii parhaiten pehmeä kätisten ratsastajien kanssa, jotka osaavat myödätä. Omaa hyvinkin irtonaiset ja suuret liikkeet, joiden tahdissa on äärimmäisen hankala istua. Totuttelu vie aikaa, mutta tuomarit tykkäävät. Konna on koulutettu hyvin pitkälle, sen osaten myös hankalampia liikkeitä. Ratsastajalta vaaditaan kuitenkin osaamista, jotta tästä herrasta löytyisi kunnolla liikettä. Vaikka ori itsessään nauttii työskentelystä, ei se aina jaksa tehdä töitä kunnolla, ellei ratsastaja ole tosissaan.

Kilpailuissa Konna käyttäytyy samalla tavalla kuin kotonakin, ellei pientä jännittyneisyyttä lasketa. Suuresti muutoksia oriin ei kuitenkaan tule, ja se jaksaa pysyä mallikelpoisena kotitallin ulkopuolellakin. Radalle päästessään Konna alkaa kuuntelemaan ratsastajaa ja sulkee kisapaikan humun ja lajitovereiden kutsuhuudot päänsä ulkopuolelle. Se yrittää aina parhaansa, ja vaikkei palkintoja tulisikaan, ei ratsastajakaan yleensä jaksa olla kovinkaan pettynyt Konnan tai itsensä suoritukseen, sillä orin kanssa työskentely on erittäin palkitsevaa ja hauskaa.

Varsat

Astutus-PVM Tamma Varsa
s. 17.05.2012 Eulália MV t. Valéria
04/2017 Amália t. Katicabogár Ion
01/2019 Aranka o. Krisztián Ion
01/2019 Egyetlen Leánya t. Leányka Ion
09/2020 Vicuska o. Veszélyes
12/2020 Etelka t. Katalin Ion
12/2020 Lipótka t. Lívia Ion
12/2020 Málika o. Kázmér Ion

Suku

Bálint EVM
170 cm, rt
Gyulus EVM
170 cm, rt
Jakab EVM
Bianka EVM
Rézi EVM
162 cm, rt
Márk EVM
Juli EVM
Frida EVM
167 cm, rt
Ignac EVM
168 cm
Petit EVM
Hajna EVM
Ninácska EVM
165 cm
Vencel EVM
Alida EVM

Sukuselvitys

© Disa

Konnan isä Bálint on ihastuttava rautias unkarilaisori. Ryhdikäs ja isokokoinen Bálint on kaikin puolin kompakti kilpahevonen, joka pärjäsi Intermediate tason kouluratsastusluokissa loistavin tuloksin. Saksaan 8-vuotiaana myyty ori olisi ilman harmittavaa kovempaa harjoittelua haittaavaa jalkavammaa noussut aivan Grand Prix luokkiin asti, sillä liikettä siinä piisasi yhtä paljon kuin kokoakin. Luonteeltaan rento ja rauhallinen ori suhtautuu asioihin ihailtavalla tyyneydellä, jollaisia myös useimmat sen jälkeläiset ovat. Konnan lisäksi Bálint on jättänyt pari muuta GP-luokissa nähtyä kouluratsua.

Isänisä Gyulus on poikansa tapaan iso, 170cm korkea raudikko. Sporttisen oloinen, solakka ja kevyt, mutta hyväluinen ori kasasi päälleen nuorena paljon odotuksia, kun se myytiin 2-vuotiaana huutokaupassa huimalla hinnalla. Gyulus liikkui lennokkaasti ja vaivattomasti käyttäen aktiivisesti takaosaansa. Muuten leppoisa hevonen oli satulan alla haasteellinen, eikä sopivan ratsastajan löytäminen lupaavallekaan nuorukaiselle ollut aivan läpihuutojuttu. Pitkien etsintöjen jälkeen vastaan tulleen ulkomailla vaikuttaneen unkarilaismiehen kanssa ori kuitenkin toimi kuin unelma. Ratsukko kilpaili Grand Prix tasolla ja sijoittui mestaruuskilpailuissa parit kerrat unohtamatta edustuksia maajoukkueessa. Jalostuksessa Gyulus on ollut suosittu, sillä se on tuonut urheilullisuutta ja hyvää takajalkojen käyttöä.

Isänemä Rézi toimi hyvän luonteensa vuoksi nuoren ratsastajan ensimmäisenä kilparatsuna. Tamman liikkeet eivät olleet kovin häikäisevät ja se meloi lievästi etusillaan, mutta käytös ja yritys sillä oli täysi kymppi! Yhteistyönhaluinen tamma osasi vaikeiden luokkien asioita, kuten passagen alkeet, mutta kilparadoilla se nähtiin vain vaativan tason kilpailuissa. Ennen siirtymistään opetusmestariksi toiselle nuorelle ratsastajalle se varsoi kahdesti, joka oli hyvä päätös, sillä kilpaeläkkeelle jäätyään sitä ei enää onnistuttukaan saamaan kantavaksi. Kevyessä ratsastuskäytössä terve tamma oli 25-vuotiaaksi asti, jolloin se kuoli luonnollisesti omalle laitumelleen.

Konnan emä Frida oli varsana moniongelmainen reistailevan mahansa, laitumella loukkaantuneen jalkansa ja tammamaisen käytöksensä takia. Jalkavamman parantumisen jälkeen tamma ei edistynyt koulutuksessa ollenkaan, joten se varsoi esikoisensa, Konnan, ollessaan 5-vuotias. Varsominen rauhoitti itsepäistä nirppanokkaa jonkun verran, eikä mennyt pitkääkään aikaa, kun se toimi hyvässä ymmärryksessä kaikissa kolmessa askellajissa. Kilpatunnelmissa Frida kävi omilla kierrosluvuilla, eikä jäänyt yhteen kertaan, kun tamma keksi omia hyppyliikkeitä kesken ohjelman säpsyillessään mitä hulluimpia kohteita. Alituinen hermoileminen kävi mahan päälle, joten se päätettiin siirtää harraste- ja siitoskäyttöön 8-vuotiaana. Puhtaasti ja notkeasti liikkuva tamma on periyttänyt varsoilleen omaa liikemekaniikkaansa, mutta luonteeltaan ne ovat olleet onneksi helpompia ja yhteistyönhaluisempia kuin emänsä.

Emänisä Ignac palkittiin varsanäyttelyissä hyvin arvosteluin, eikä se ollut rakenteellisesti yhtään hullumpi isompanakaan. Komea ori oli käsiteltäessä raaka ja testaileva, eikä se aina jaksanut muistaa väistää ihmistä. Ratsastettavuudeltaan Ignac olikin sitten aivan toista luokkaa. Höyhenen kevyillä avuilla toimiva, herkkä ja nopeasti reagoiva ori teki mielellään kaiken mitä siltä pyysi. Prix St Georges -luokissa voittoja tahkoneesta orista ei saatu aivan GP-tasoista kokoamisvaikeuksien puuttuessa peliin. Vähäisestä varsamäärästä on noussut yllättävän paljon kapasiteetikkaita kouluhevosia, jotka ovat reaktiivisia ja herkkäsuisia ratsastaa.

Emänemä Ninácska on ollut koko ikänsä voimakastahtoinen, mutta vähän arka ja epäluuloinen. Tamma menee minne sattuu oman päänsä mukaan, mutta jos pusikossa risahtaa tai oma varjo pääsee yllättämään, on uhoaja vaihtanut hetkessä suuntaa. Vaativa B/A -tasoisissa luokissa kilpailleen tamman tulokset riippuivat päivästä ja jälki oli ailahtelevaa, vaikka etenkin lisäykset olivat ryhdikkään tamman bravuuri. Kilpauran jälkeen Ninácska varsoi kahdeksan kertaa. Jälkeläisiä on yhdistänyt raamikkuus ja sopusuhtainen rakenne, mutta useat ovat olleet erittäin tapaturma-alttiita persoonallisen luonteen vuoksi.

Kilpailut

PVM Laji Järjestäjä Luokka Tulos
14.02.2011KRJ KouluratsastusMitar WarmbloodsGrand Prix5/50
17.02.2011KRJ KouluratsastusMitar WarmbloodsGrand Prix6/50
18.02.2011KRJ KouluratsastusSalpicarIntermediaire I1/40
21.02.2011KRJ KouluratsastusWindsorIntermediaire I5/40
21.02.2011KRJ KouluratsastusWindsorIntermediaire I3/40
22.02.2011KRJ KouluratsastusWindagoGrand Prix4/30
25.02.2011KRJ KouluratsastusWindsorIntermediaire I3/40
25.02.2011KRJ KouluratsastusSalpicarIntermediaire II3/30
16.03.2011KRJ KouluratsastusMallaidh GårdGrand Prix2/40
17.03.2011KRJ KouluratsastusMallaidh GårdGrand Prix4/40
17.03.2011KRJ KouluratsastusHuvitusGrand Prix4/30
19.03.2011KRJ KouluratsastusHuvitusGrand Prix1/30
19.03.2011KRJ KouluratsastusBC StablesGrand Prix3/64
20.03.2011KRJ KouluratsastusMitar WarmbloodsGrand Prix6/50
20.03.2011KRJ KouluratsastusSkurvashGrand Prix5/40
21.03.2011KRJ KouluratsastusKoston SuomenhevosetGrand Prix1/40
21.03.2011KRJ KouluratsastusBC StablesGrand Prix3/64
22.03.2011KRJ KouluratsastusRowlandGrand Prix5/30 81.636%
22.03.2011KRJ KouluratsastusRowlandGrand Prix3/30 91.222%
22.03.2011KRJ KouluratsastusSenecaGrand Prix6/50
23.03.2011KRJ KouluratsastusKK BailadorIntermediaire II1/100 91.367%
23.03.2011KRJ KouluratsastusSkurvashGrand Prix1/40
24.03.2011KRJ KouluratsastusRowlandGrand Prix2/30 92.904%
24.03.2011KRJ KouluratsastusKoston SuomenhevosetGrand Prix3/40
25.03.2011KRJ KouluratsastusKoston SuomenhevosetGrand Prix3/40
25.03.2011KRJ KouluratsastusRowlandGrand Prix5/30 85.917%
25.03.2011KRJ KouluratsastusRowlandGrand Prix3/30 89.912%
27.03.2011KRJ KouluratsastusSalpicarGrand Prix1/30
08.04.2011KRJ KouluratsastusWincareGrand Prix5/30
18.04.2011KRJ KouluratsastusViehättäväGrand Prix1/50
18.04.2011KRJ KouluratsastusGrape GroveGrand Prix2/60
18.04.2011KRJ KouluratsastusIdahoGrand Prix4/30
19.04.2011KRJ KouluratsastusIdahoGrand Prix4/30
20.04.2011KRJ KouluratsastusIdahoGrand Prix4/30
21.04.2011KRJ KouluratsastusDurenGrand Prix7/100
21.04.2011KRJ KouluratsastusGrape GroveKür Grand Prix4/60
22.04.2011KRJ KouluratsastusGrape GroveGrand Prix6/60
23.04.2011KRJ KouluratsastusDurenGrand Prix5/100
28.04.2011KRJ KouluratsastusVästerbyGrand Prix1/50
20.05.2011KRJ KouluratsastusSphynicGrand Prix4/36
21.05.2011KRJ KouluratsastusRide Club GringstedGrand Prix6/40
22.05.2011KRJ KouluratsastusKatvustoGrand Prix3/30
23.05.2011KRJ KouluratsastusVVGrand Prix4/30
23.05.2011KRJ KouluratsastusRowland TrakehnersGrand Prix2/30
23.05.2011KRJ KouluratsastusRowland TrakehnersGrand Prix2/30
27.05.2011KRJ KouluratsastusPjortoiIntermediaire II6/40
28.05.2011KRJ KouluratsastusRowland TrakehnersGrand Prix5/30
28.05.2011KRJ KouluratsastusSanbrookIntermediaire I2/40
01.06.2011KRJ KouluratsastusSanbrookIntermediaire I3/40
01.06.2011KRJ KouluratsastusSanbrookIntermediaire I2/40
05.06.2011KRJ KouluratsastuscwbGrand Prix2/50
07.06.2011KRJ KouluratsastuscwbGrand Prix3/50
31.08.2014KRJ Cup KouluratsastusB PoniesIntermediare II2/132