Suomenhevoset   

Lepaan Liereä VH21-018-0664

Kuva ja perustiedot


© VRL-06066

Basic information in English

Nimestä

Lepaan Liereän syntymävuonna 2021 suomenhevosten nimiteema oli omenalajikkeet. Lepaan Meloni lienee tunnetumpi "lepaalainen", muttei tosiaan ainoa. Lepaa Hämeessä on vanhaa kulttuuriseutua, jossa on asuttu esihistorialliselta ajalta asti. Lepaan kartanokin tunnetaan jo 1400-luvulta lähtien historiallisista lähteistä ja kartanon puutarha on istutettu alunperin 1760-luvulla. Puutarhaoppilaitos on ollut kartanon mailla 1900-luvun alusta lähtien ja siellä on tehty kaikenlaista koetoimintaakin lajikkeiden kanssa. Ilmeisesti Hinnonmäen koetila kuului puutarhaoppilaitokselle ja Lepaan Liereä on kotoisin tiettävästi sieltä.

Toiset lähteet väittävät Lepaan Liereän olevan kahden talviomenan, Antonovkan ja Åkerön risteytymä, mutta toisten mielestä sen historiasta ei voida ehkä olla ihan niin varmoja. Että voi olla siemenkylvöstä alkunsa saanut onnenkantamoinen. Maun sanotaan kyllä muistuttavan Åkerötä. Talviomena se joka tapauksessa on, kypsyy syyskuun lopulla tai lokakuussa ja säilyy varastossa joitain kuukausia. Hedelmät ovat vihreänkeltaisia ja peitevärinä on punainen, mutta sitä on useimmissa hedelmissä kovin vähän. Yleiskuva on siis vaalea.

Luonne

Varsat

PVM Nimi SKP Väri Rotu Isä Muuta
23.2.22 Maanteiden Kuningas ori rt sh Ionin Suojeluskuntalainen -

Kilpailut

PVM Laji Luokka Järjestäjä Tulos
- - - - -

Suku

Seljasaaren Jalomieli
150 cm, rt
Fiktion Jalosydän
153 cm, rt
Marsalkka
Syksyn Saana
Seljasaaren Velvinna
148 cm, prn
Velmeri
Hiluvinna
Ionin Laventelinainen
153 cm, rt
Ionin Iku-Turso
150 cm, rt
Vetehinen
Periäisen Santra
Ionin Jumanskekka
157 cm, rt
Ukkometso Kerpele!
Huissan Huhu