näyttelyt: Tiitiäinen, 19.12. kategoria V, nuoret: 110p, EX1
6.4.05
Tänään Ioniciin saapui harmaa rauhanhäiritsijä.
Tämä pieni vihulainen oli syntynyt 12 virtuaaliviikkoa aikaisemmin Farawayssa ja sen emä oli Manta. Maatiaiskissojen tuttuun tapaan isästä ei ollut tietoa, mutta komea sen kollin on täytynyt olla, kun pojasta kerran tuli upean hopearaidallinen, mustajalkainen hurmuri.
Toistaiseksi killiäisellä ei ole vielä nimeä, toivomus olisi että K:lla sen pitäisi alkaa, mutta vielä ei ole tullut mieleen yhtään sopivaa nimeä. Eipä silti, ei se kutsumanimien puutteesta kärsi, niitä riittää: Hullu Toukka, Mustajalka, Tiitiäinen, Harmaa Salama, Raituli...
Onhan tuo pieni hyvin viattoman näköinen ja oloinen söpöläinen, mutta totta puhuakseni se on jo ehtinyt aiheuttaa hermoromahduksen Ionicin kaksijalkaiselle henkilökunnalle ja monelle hevosellekin.
14.4.2005
Käytiin tänään Hopeajärven eläinklinikalla rokotusten ja madotusten takia. Poika sai nahkoihinsa influnssa-, kissarutto- ja leukoosirokotukset ja perusmatohäädön. Oli kovasti pirteätä poikaa, koko ajan menossa jonnekin, mutta ihan kiltisti noin muuten, ei yhtään vierastanut lääkäriä.
26.4.2005
Tänään on suuri päivä, täystuho kiikutti meille nähtäväksi kuolleen hiiren! Ensimmäinen laatuaan tai ainakin ensimmäinen, joka on meidän näkyville tuotu. Ja voi että kun pieni oli polleana! Kehuimme suurta saalistajaa.
12.5.2005
Tänään vihdoin ja viimein juhlittiin kissanristiäisiä. Raitapaita-poika sai nyt virallisesti nimekseen Killiäinen. Pitkän miettimisen ja hakemisen jälkeen siitä nyt sitten tuli Killiäinen, vähän niinkuin puolivahingossa. Killiksikin sitä tulee sanottua. Sankari itse on jo valloittanut tallihenkilökunnan sydämet ja monen hevosenkin. Olin aluksi hieman huolissani että miten pieni katinpoika pärjäilee isojen hevosten seurassa joutumatta tallotuksi, mutta notkealla ja vikkelällä viikarilla ei ole ollut edes hätää. Ja sitä paitsi monet hevoset mieluummin kiipeäisivät seinille kuin edes vahingossa kavioillaan talloisivat Killiäistä.
1.7.2005
Killi on kasvanut ja komistunut kovasti, mutta ihan vielä ei taida olla leikkaamisen aika.
7.11.2005
Killikään ei sitten ole enää kolli vaan konsultti. Lokakuun lopussa jätkä menetti pallinsa, kun alkoivat ovenpielet haiskahtaa turhan pahalta. Kastrointi sujui hyvin, se hoidettiin heti aamusta ja jo illalla Killi alkoi olla jo suht normaali. Nukutuksesta herättyään se tietysti oli tokkurainen ja hoiperteli pitkin toimistoa. Nyt on sitten haiseminen vähentynyt ja tuntuupa tuo pysyvän paremmin kotinurkissakin.
27.12.2005
Killi on hieman muuttunut luonteeltaan leikkauksen jälkeen: siitä on tullut kovin hellyydenkipeä! Jätkä viihtyy sylissä ja mitä enemmän sen ympärillä pörrää rapsuttelijoita, sen kovempaa se kehrää. Ihan kuin sen kehruuäänikin olisi koventunut...
Joka tapauksessa Killin leikkaaminen on huono uutinen tallin hiirille. Ennen hieman laiskanpulskea kolli on kunnostautunut hiirestäjänä. Jännä juttu muuten, Killi ei syö pyydystämiään hiiriä juuri koskaan, joskus se saattaa syödä puolikkaan, mutta hiirenraatoja löytyy katin jäljiltä säännöllisesti. Varsinainen urheilumetsästäjä!
3.5.2006
Killi jaksaa nykyisin paksusti. Kukapa voisi olla hemmottelematta pörisevää karvaturria, joten mahan ympärille on kertynyt ylimääräisiä senttejä. Poikaparka onkin siis määrätty laihdutuskuurille, lellittelynä sallitaan ainoastaan rapsuttelu ja silittely ja ruokamäärätkin punnitaan nykyisin tarkasti. Lisäksi päivittäin pidetään leikki-/riehumistuokio sen mukaan, miten Killiä sattuu huvittamaan.
17.1.2007
Viirunaama (kuten huomaatte, rakkaalla lapsella on todella monta nimeä) jakselee hienosti. Dieetti on purrut ja jätkä on sutjakassa kunnossa. Se on kaikkien tallilaisten lemmikki eikä vierasta tuntemattomiakaan ihmisiä tipan vertaa. Hyvä ettei väkisin syliin tunge! Tuttujen syliin se kyllä änkee kun joku vain hetkeksikin istahtaa ja näyttää siltä, että nyt ehtisi rapsutella. Täystuhon suurin huvi on kuitenkin leikki nimeltä suitsien sekoitus: siihen tarvitaan yksi ihminen ja yhdet suitset. Ihminen on pessyt suitset hihna kerrallaan ja on nyt kokoamassa niitä kasaan. Kaikkein parasta on, jos ihminen on hieman kokematon ja hihnojen kanssa joutuu hieman pähkäilemään että mikä kuuluu mihinkin. Siihen hihnojen ja solkien kasaan on aivan ylivoimaisen hienoa päästä sekoittumaan, pyydystämään tuota hihnanpäätä, jyrsimään hieman tätä toista hihnaa ja kerrassaan tappamaan tuon kolmannen, joka selkeästi elää vielä! Ja tietenkin joku täytyy aina yrittää napata saaliiksi ja kiikuttaa jonnekin mahdollisimman ahtaaseen koloon. Aivan super-leikki, kannattaa kokeilla!
