Gin Deana

UUDET SIVUT

© MAAK.ru

Luonne

Deana on perinyt paljon tulisuutta niin isältä kuin emältäkin, mutta loppupeleissä se ei ole sieltä hankalimmasta päästä hevosena. Deana ei koskaan temppuile turhasta, aina emme me ihmiset tietysti ymmärrä että mikä on huonosti, mutta useimmiten syy selviää jossain vaiheessa. Usein Deana on kyllä varsin kärsimätön eikä jaksa seisoskella pitkiä aikoja paikoillaan. Tarhaan vietäessä saa taluttaja olla tarkkana, ettei huomaa seisovansa tyhjin käsin keskellä tallinpihaa Deanan kirmatessa vapaana ympäriinsä. Tammaa joutuu joskus muistuttamaan käytöstavoista, ne kun tahtovat siltä kiireessä unohtua.

Deana on ihan selkeästi kenttähevonen, jo sukunsa puolesta, mutta myös omilta ominaisuuksiltaan. Se on kouluradalla kohtuullisen tarkka ja kuuliainen, tosin kiirehtii mielellään ja varsinkin laukassa se haksahtaa mieluusti kaahaamaan päättömästi. Maastoesteillä se on erittäin järkevä ja rohkea hyppääjä, kapasiteettia riittää, mutta Deana ei lähde hyppäämään mahdottomia esteitä vaan kieltää sitten reilusti. Sen laukka on matalaa eikä kovin kummoisen näköistä, mutta yllättävän matkaavoittavaa se lopulta on ja ehdottoman taloudellista, Deana on hyvin kestävä. Tamman heikkous ovat rataesteet, joita se ei tunnu oikein kunnioittavan, varsinkin jos ovat vähän matalampia. Esteradalla Deana on usein huolimaton jalkojensa kanssa ja pudotuksia tulee helposti.

Kisakalenteri

PVM LAJI LUOKKA JÄRJESTÄJÄ SIJOITUS

Varsat

PVM NIMI SKP VÄRI ISÄ MUUTA
28/07/06 Gin Damiana tamma - Q' Babyan -

Sukutaulu

Q' Zarbabad VH-9268
159 cm, rn
KK's Zagreb
159 cm, trn
Gin Sasha
157 cm, rnvkko
Halodny
154 cm, rnvkko
Felix
Haldi
Tatjana
157 cm, rn
Genem EVM
Tasha EVM
Davina
165 cm, m
Gellory EVM Eddy EVM
Madde EVM
Tatja EVM Lachin EVM
Trallona EVM
San Ariadne
155 cm, trn
San Grande
161 cm, rnvkko
Grannuke
159 cm, vkko
Grandeware EVM
Amna EVM
Nice-n-Easy Cross Your Brains
154 cm, trn
-
-
Q' Jellatartar
156 cm, trn
Qataran
159 cm, trn
Qentin EVM
Adriana EVM
Khalejik
151 cm, rn
Khalahad EVM
Dejinka EVM
KK's Zorika
156 cm, km
Azjihimba Zeni
157 cm, rnvkko
Quiero's Acrux Canopus
155 cm, cre
Gentle Geno
ei mitattu
Genoine EVM
Tatjana EVM
Celenka
154 cm, rnvkko
Cleopold EVM
Kalinka EVM
Sanjana
149 cm, rt
Janoise EVM Jubel EVM
Nodesse EVM
Sharandou EVM Rundojk EVM
Siwbemi EVM
Dolina
155 cm, km
Sinok EVM Khasma EVM Sere EVM
Pel EVM
Alsona EVM Karat EVM
Krasota EVM
Kirdi EVM Khorog EVM Kemer EVM
Kharmen EVM
Almaz EVM Arslan EVM
Aiva EVM
-->
© Sirpa 2005, vtionic@gmail.com
Tiedosto luotu 2006-05-05
Muokattu viimeksi 2023-01-17
Gin Ahaltek on täysin virtuaalinen talli ja kaikki sivuilta löytyvä on mielikuvituksen tuotetta
This stable is a SIM-game, nothing described on this site should be taken as a real-life information.